Toimintatapamme
Kestävä kehitys
Suomen DB Schenker -konsernin ja Kiitolinja-ketjun ympäristöpolitiikka perustuu ISO 14001 -standardiin. Noudatamme myös konsernimme kansainvälisiä ympäristötavoitteita ja menettelyohjeita.
Tavoitteenamme on vähentää toiminnastamme aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä vuoden 2006 tasolta 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen toteutumista seuraamme vuosittaisella raportoinnilla. Tuorein ympäristöraportti on ladattavissa pdf-tiedostona viereisestä linkistä.
Ympäristöpolitiikkaamme mukaisesti lisäämme henkilökuntamme ympäristötietoisuutta ja edellytämme sitoutumista myös yhteistyökumppaneiltamme. Tämä sitoutuminen näkyy myös investoinneissa ja tuotekehityksessä. Suomen DB Schenkerissä ja Kiitolinja-ketjussa seurataan säännöllisesti suorituskykyä, jotta pystytään jatkuvasti parantamaan voimavarojen hyödyntämistä.
Lisätietoja kestävän kehityksen mukaisesta toiminnastamme on koottu konsernimme ympäristösivuille osoitteeseen www.dbschenker.com/environmental. Sivuille on koottu muun muassa eri kuljetusmuotojen ympäristöratkaisuja ja asiakkaittemme kanssa toteutettuja yhteistyömalleja sekä tekemäämme tutkimustyötä.
Päivitetty: 04.10.2012
